Huhut Real Madridin brasilialaisen tähtihyökkääjän Vinicius Juniorin, 25, siirtymisestä tähtitieteellisellä summalla Saudi-Arabiaan käyvät taas kuumina Espanjassa.
Real Madrid ja Vinicius eivät ole päässeet vieläkään yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Brassin sopimus ulottuu kesään 2027.
Jokin aikaa sitten näytti vielä siltä, että kesään 2023 ulottuva jatkosopimus saadaan maaliin viimeistään heinäkuun alkupuolella, mutta asiat eivät ole sittenkään sujuneet suunnitelmien mukaan. Se on aiheuttanut hämmennystä ja epäilyjä Espanjassa.
COPEn toimittaja Miguel Angel Diazin mukaan mitään ei ole siis vielä allekirjoitettu, eikä edes sovittu neuvottelujen jatkoaikataulusta.
Kyse on rahasta, kuinkas muuten. Viniciusin kerrotaan vaativaan tuntuvaa palkankorotusta, johon Los Blancos on tietenkin suhtautunut nihkeästi.
Vinicius tienaa tällä hetkellä noin 20 miljoonaa euroa vuodessa. On väitetty, että hän pöydällään on saudiseuran posketon tarjous peräti 350 miljoonan euron vuosipalkasta.






























