Kolmasti vuosituhannen alussa Veikkausliigan voittanut Tampere United on ajautunut pahoihin taloudellisiin vaikeuksiin. Seura pyytää kannattajiltaan rahaa toiminnan pelastamiseksi.

Tampere United voitti kolme mestaruutta vuosina 2001, 2006 ja 2007. Sen toiminta kuitenkin loppui vuonna 2011 taloudellisiin ongelmiin, kun se oli ottanut rahaa vastaa epäilyttävältä taholta.

Seuran kannattajat perustivat oman joukkueensa, joka vuonna 2016 palautti Tampere Unitedin virallisesti takaisin kilpailukartalle. TamU on tehnyt tasaisesti nousua takaisin kohti kärkeä ja pelasi viime kaudella kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösessä sijoittuen kuudenneksi.

Nyt seuran tulevaisuus on kuitenkin jälleen vaakalaudalla.

– Haluamme avoimesti kertoa, että edustusjoukkueen taustayhtiön taloudellinen tilanne on tällä hetkellä erittäin karu. Vaikka tulopuoli kehittyi viime kaudelle merkittävästi, ei se kuitenkaan ollut tarpeeksi kattamaan myös nousseita kuluja. Tulopuolen vajaus on johtanut siihen, että kassa on käytännöllisesti katsoen tyhjä. Tilanne on sen verran vakava, että se vaatii välittömiä toimenpiteitä ja konkreettisesti rahavirtoja seuran suuntaan, Tampere United kertoo avoimessa kirjeessään.

– Akuutti rahan tarve on noin 20 000€ ja loppuvuodelle yhteensä 40 000€. Käynnissä olevan osakeannin loppuun (maaliskuun loppu) yhteensä 80 000€. Edellä mainitut rahat tulee löytyä budjetoitujen yhteistyökumppanuuksien päälle, jotta kilpailukyky ensi kaudelle voidaan taata.

LUE MYÖS: Haastattelu: Joel Pohjanpalo rikkoi omalaatuisen kirouksen – ”Fiilis oli katossa” (FutisUutiset.fi)