Ilveksen Marius Söderbäck on ollut yksi tämän kauden läpimurtopelaajista jalkapallon Veikkausliigassa.
Söderbäck pelasi jo viime kaudella vahvasti, mutta tällä kaudella hän on noussut kiistatta koko sarjan tähtien joukkoon.
Söderbäck iski Ilvekselle Veikkausliigan runkosarjassa komeat kuusi maalia ja antoi päälle kolme maalisyöttöä.
Söderbäckin tähti on nyt isosti nousussa ja tästä käy osoituksena myös se, että Pikkuhuuhkajien päävalmentaja Mika Lehkosuo kutsui hänet mukaan pian alkaviin karsintapeleihin.
– Erittäin hyvät fiilikset tuli valinnasta ja on se kunnia edustaa Suomea. Tämä oli nyt ensimmäinen kerta, kun minut valittiin suoraan kaksykkösiin. Odotukset ovat perjantaita kohtaan kovat, Söderbäck kertoo Kymppipaikan haastattelussa.
Söderbäck on juuri nyt yksi kuumimmista suomalaispelaajista kotimaassa, eikä hän pelkää sanoa tavoitteitaan ääneen.
– Itselläni on ehdoton unelma ollut pelaaminen ulkomailla. Tämän kauden otteet ovat jonkin verran kiinnostusta ulkomailla herättäneet, mutta eiköhän mahdollinen siirto siirry nyt ainakin talveen. Eikä se huonoa tekisi, jos siinä vaiheessa olisi Suomen mestarina, Söderbäck sanoi Ilveksen pokaalijahtiin viitaten.































