Jalkapallon Veikkausliigan VPS pelasi perjantaina IFK Mariehmanin 1–1-tasapelin. Martti Haukiojan toisen puoliajan osuma oli riittää voittoon, mutta saarelaiset tasoittivat toisen puoliajan lisäajan lopussa. Rasmus Leislahti teki oman maalin.

Vepsun alkukausi on ollut haastava. Joukkue on nyt sarjan kuudentena. VPS on kahdeksan ottelun voitottomassa putkessa.

Vaasassa riittää silti luottoa päävalmentaja Jussi Nuorelaan. Seura ilmoitti nimittäin ottelun yhteydessä luotsin vuoden jatkosopimuksesta.

– Uutta kautta rakentaessa on aina mietittävä, missä on onnistuttu ja mitä täytyy parantaa. Sitten mitä haluamme säilyttää ja mitä uudistaa. Tasapainon löytäminen näiden välillä on vaikeinta – usein olisi helpompaa pistää kaikki uusiksi, mutta harvoin se on voittava strategia, kommentoi urheilujohtaja Tommi Pikkarainen tiedotteessa.

– Nyt sitten vaikeampaa on päättää, millä päätöksillä ja toimilla kehitämme seuran toimintaa – kehitystarvetta on paljon. Pelaajasopimukset ovat iso osa tätä, ja kilpailu kovenee koko ajan, etenkin laadukkaista kotimaisista pelaajista. Mutta kun tiedämme, kuka ohjaa tätä laivaa, on helpompi keskittyä tulevaisuuteen. On hienoa, että tässä seurassa on tilaa keskustelulle ja eri näkemyksille, se luo mahdollisuuden oikeaan kehitykseen, Pikkarainen sanoo.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)