Valioliigan Tottenham tiedottaa, että Daniel Levy on jättänyt tehtävänsä seuran puheenjohtajana lähes 25 vuoden jälkeen.
Tottenham on nauttinut Levyn aikana hyvää menestystä, vaikka pokaaleja ei ole tullut kuin kaksi (Liigacup 2007–2008 ja Eurooppa-liiga 2024–2025). Takana on kuitenkin nyt vaikeita vuosia liigassa.
– Olen uskomattoman ylpeä työstä, jonka olen tehnyt yhdessä johtoryhmän ja kaikkien työntekijöidemme kanssa. Olemme rakentaneet tästä seurasta kansainvälisen suurseuran, joka kilpailee korkeimmalla tasolla.
– Ennen kaikkea olemme rakentaneet yhteisön. Minulla oli onni työskennellä joidenkin tämän lajin suurimpien ihmisten kanssa, Lilywhite Housen ja Hotspur Wayn tiimistä aina kaikkiin pelaajiin ja valmentajiin vuosien varrella, kommentoi Levy tiedotteessa.
Levy on ollut jo vuosia monien fanien hampaissa. Sosiaalisessa mediassa repesikin riemu, kun uutinen tuli julki.






























