Fulham pystyi venymään sunnuntaina 1-1-tasapeliin Manchester Unitedin kanssa Valioliigassa.
Tuomaritoiminta ja VAR-päätökset nousivat keskustelun ytimeen ottelun jälkeen. Fulhamin manageri Marco Silva oli hyvin tyytymätön VAR-kopin toimintaan ottelun aikana.
Silvalla oli nokan koputtamista ManU:lle ensimmäisellä jaksolla tuomitusta rankkarista, mutta myös ManU:n avausmaalista.
– Tahtoisin selittää kaiken tämän iltapäivän VAR-päätöksistä, mutta en voi. En voi, koska ne erosivat toisistaan monin eri tavoin. Oli uskomatonta nähdä kaksi rikettä samaan aikaan – Shaw Rodrigoon ja Bassey Mountiin – molemmat virheitä, ja he näkivät, että Basseyn rike tapahtui puoli sekuntia ennen Shaw’n rikettä Muniziin, Silva avautui BBC:llä.
– Sitten toinen tilanne [Unitedin maali]. Luulen nähneeni sen, minkä kaikki stadionilla näkivät, minkä koko maailma näki. Kaksi pelaajaa oli eristettynä kulmatilanteessa, ja toinen työnsi toista, jotta pääsi puskaamaan pallon. Jos sääntöjä noudatetaan, tiedät mitä siitä seuraa. Haluaisin, että tällaisissa tilanteissa päätökset olisivat aina samanlaisia. Niin yksinkertaista se on, Silva jatkoi.






























