Valioliiga-seura Aston Villa käy pitkälle edenneitä neuvotteluja Real Sociedadin entisen urheilutoimenjohtajan Roberto Olaben kanssa korvatakseen tehtävästään lähtevän jalkapallojohtaja Monchin.
57-vuotias Olabe työskenteli Sociedadissa seitsemän vuoden ajan ennen kuin jätti seuran viime kauden päätteeksi.
Aston Villan alkukausi on ollut surkea ja Monchin lähdettyä seura on Valioliigassa vasta 18. sijalla.
Monchi ja Aston Villan manageri Unai Emery tekivät aikanaan yhteistyötä jo La Ligassa ja kaksikon yhteistyö kantoi kahtena viime kautena hedelmää myös Valioliigassa ja eurokentillä.
Monchi ja Emery johdattivat Villan Konferenssiliigan välieriin keväällä 2024 sekä veivät joukkueen Mestarien liigaan, kun seura sijoittui Valioliigassa neljänneksi. Viime kaudella Villa eteni Mestarien liigan puolivälieriin, mutta taipui lopulta mestariksi nousseelle Paris Saint-Germainille.
Tämä kausi on kuitenkin käynnistynyt synkästi: Villa ei ole voittanut viidestä ensimmäisestä liigapelistä yhtäkään ja on onnistunut maalinteossa vain kerran. Lisäksi joukkue putosi viime viikolla Liigacupista hävittyään rangaistuspotkukilpailussa Brentfordille.






























