
Euroopan jalkapalloliitto Uefa on hyllyttänyt FC Interin ja färsaarelaisen Vikingurinvälisen Eurooppa-liigan kohuottelun kaksi armenialaistuomaria. Ottelun päätuomari Andranik Arsenyan ja avustava erotuomari Hovhannes Avagyan saivat jo tiistaina Armenian jalkapalloliitolta elinikäiset toimitsijakiellot.
Uefa määräsi keskiviikkona molemmat tuomarit hyllytettäviksi. Kurinpitovaliokunta käsittelee asiaa 22. elokuuta.
Arsenyan ja Avagyan myönsivät Armenian liiton kuulemisessa pyrkineensä manipuloimaan ottelun lopputulosta. Arsenyan vihelsi molemmille joukkueille kyseenalaiset rangaistuspotkut, ja Vikingur voitti ottelun 1-0 onnistuttuaan omassa pilkussaan. Sen myötä Vikingur lunasti jatkopaikan yhteismaalein 2-1.
Uefa tutkii myös ottelun epäilyttävää vedonlyöntikäyttäytymistä. Inter on tehnyt ottelusta ilmoituksen ja asiaa selvittää myös Suomen keskusrikospoliisi. Uefa kiitteli tiedotteessaan Armenian liiton, paikallisviranomaisten ja vedonvälittäjienyhteistyötä asian selvittämisessä.