Topi Keskinen teki viime vuonna läpimurtonsa kansainvälisillä kentillä siirryttyään HJK:sta Aberdeeniin ja päästyään siellä heti kokoonpanoon.

Viime aikoina Keskinen ei ole tahtonut mahtua kuitenkaan avaukseen. Keskinen itse kuitenkin rauhoittelee tilanteesta huolestuneita.

– Vaihdoimme systeemiä niin, että emme enää pelaa laitahyökkääjillä. Se syö automaattisesti peliminuutteja. Olen päässyt toisella puoliajalla sisään, mutta toivottavasti kohta taas pääsisin avaukseen, Keskinen kommentoi Sportivo TV:ssä toimittaja Panu Markkaselle.

Parhaillaan Keskinen keskittyy Suomen A-maajoukkueessa perjantaina pelattavaan MM-karsintaotteluun Maltaa vastaan. Maanantaina Suomi kohtaa harjoituspelissä Andorran.

– Tulen todella hyvällä fiiliksellä. Vaikka ei ole mennyt kovin hyvin, niin tulen tänne todella mielelläni, Keskinen toteaa.

– Odotukset ovat ne, että tietenkin lähdetään voittamaan. Tulen ilolla maajoukkueeseen, vaikka toinen onkin harkkapeli. Kotipelejä ja ne ovat aina hienoja pelejä. Lähtökohtaisesti tavoite on, että lähdemme voittamaan ja toivottavasti itsellekin tulisi onnistumisia, Keskinen jatkaa.

Asetelma tulevissa otteluissa selkeä. Suomelle jo tasapelikin olisi häpeällinen tulos.

– Olettaisin, että pelikin näyttää siltä, että olemme ennakkosuosikkeja. Kontrolloidaan peliä ja pystytään näyttämään omia vahvuuksia ja tietenkin tekemään maaleja, eikä päästetä kovin montaa maalia, toteaa Keskinen.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)