Veikkausliigassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua. Näistä ensimmäinen, HJK-IFK Mariehamn, käynnistyy Töölössä kello 15.00, mutta HJK:n tähtihyökkääjä Teemu Pukki seuraa ottelun katsomon puolelta.
Pukki ei ollut mukana viikko sitten Valkeakoskella eikä torstaina Suomen cupin välierässä AC Oulua vastaan. Eikä miehen nimeä löydy siis vielä tänäänkään HJK:n kokoonpanosta.
Pukki todennäköisesti kärsii yhä nivusvammasta. Luonnollisesti HJK haluaisi Veikkausliigan tehotilaston ykkösmiehen kokoonpanoon, mutta Pukin tilanne mietityttää varmasti myös Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friisiä. Friis julkaisee joukkueen tulevana keskiviikkona maaotteluun Norjaa vastaan ja huipputärkeään MM-karsintaotteluun Puolassa.
HJK esittelee tänään uuden maalivahtinsa, sillä Ricardo Friedrich on nimetty aloittavaan kokoonpanoon. Päävastuun tällä kaudella Klubin maalilla kantanut Thijmen Nijhuis on jo karistanut Suomen pölyt jaloistaan, Jesse Öst on yhä sairastuvalla ja Elmo Henriksson on pudonnut jälleen reserveihin. Henriksson on sunnuntain ottelussa kakkosmaalivahdin roolissa penkillä.






























