Paris Saint-Germain voitti päättyneellä kaudella Mestarien liigan, mutta seurajoukkueiden MM-kisat päättyivät pettymykseen.
PSG hävisi MM-turnauksen finaalin lontoolaiselle Chelsealle todella tylysti maalein 0-3. PSG on tehnyt nyt selvät johtopäätökset tappion johdosta.
Ranskalaislehti L’Équipen mukaan PSG aikoo ”mullistaa” siirtomarkkinat ennen ensi kautta.
PSG aikoo jättää maalivahtilanteensa toistaiseksi rauhaan – ellei sitten Gianluigi Donnarumma yllättäen lähde seurasta. Mutta muille pelipaikoille se hakee useampaakin vahvistusta.
Puolustukseen PSG tavoittelee kahta uutta topparia. Erityisesti Illya Zabarnyin nimi nousee esiin yhä useammin. Bournemouthia edustavan ukrainalaispuolustajan uskotaan siirtyvän PSG:hen noin 60 miljoonan euron kaupassa vielä tänä kesänä.
Mikäli Lucas Beraldo lähtisi pois vähintään 30 miljoonan euron tarjouksella, etsittäisiin välittömästi vasenjalkainen korvaaja. Tämä olisi erityisen tärkeää nyt, kun Milan Škriniar on lähellä siirtoa pois ja sekä Presnel Kimpembe että Lucas Hernandez ovat pudonneet syvälle nokkimisjärjestyksessä.
Kaikkiaan PSG:n managerin Luis Enriquen huhutaan haluavan peräti seitsemän uutta pelaajaa vielä ennen ensi kauden alkua.






























