Kylian Mbappe on suuren kohun keskellä, kun häntä syytetään viime viikolla Tukholmassa tapahtuneesta raiskauksesta. Mbappen yökerhovierailusta on tihkunut lisätietoa.

Mbappe oli seurueineen Tukholmassa juhlimassa, jossa hänen on väitetty raiskanneen naisen hotellihuoneessaan. Mbappen asianajaja on myöntänyt Mbappen harrastaneen vierailun aikana seksiä, mutta kiistää raiskaussyytteet.

Mbappe lensi Tukholmaan yksityiskoneella ja kävi illastamassa loistoravintolassa ennen siirtymistään yökerhoon. Aftonbladetin mukaan Mbappen vierailema yökerho on tottunut isännöimään kuuluisuuksia ja tarjoaa räätälöityjä palveluja hintaa vastaan. Yökerhosta on muun muassa mahdollista juhlia omassa huoneessa.

– Järjestämme kaiken. Yksityiskoneen, autot, hotellit, ravintolat ja tietenkin naiset, yökerhon lähde avaa Aftonbladetille.

VIP-kohtelulla on kuitenkin hintansa, sillä minimipaketin hinta on 500 000 Ruotsin kruunua, eli lähes 45 000 euroa. Vieraan saapuessa omaan juhlatilaansa, on häntä naiset jo odottamassa valmiina pöytien ääressä. Hän voi valita heistä mieleisensä kenen kanssa juhlia. Iltaan sisältyvät myös ruoka ja kuplivat.

Yökerho luonnollisesti varjelee tiukasti yksityisyyttä eivätkä puhelimet ole sallittuja. Aftonbladetin lähteen mukaan Mbappe ei ole ainoa maailmantähti, joka kyseissä paikassa on vieraillut, sillä siellä on hiljattain nähty myös muun muassa Zac Efron, Nick Carter, Drake sekä Elon Musk.

Lue myös: Kylian Mbappen raiskauskohusta hätkähdyttäviä lisäpaljastuksia

Lue myös: Forbes listasi maailman parhaiten tienaavat jalkapalloilijat – Saudi-Arabian vaikutus vahvasti esillä

LUE MYÖS: Reaktio: Antti Niemi hehkuttaa – ”Tämän kaverin ei kannata buukata Bermudan matkoja” (FutisUutiset.fi)