
Huuhkajien 2-1 -voitto tiistaina Helsingissä pelatussa MM-karsintaottelussa Puolasta loi toivoa, että Suomi voisi taistella vielä siitä historiallisesta kisapaikasta.
Hollanti vienee lohkovoiton, mutta Suomi voisi olla lähellä lohkon kakkospaikkaa, jos ei syyskuun alussa Chorzowissa pelattavassa vierasottelussa häviä Puolalle. Tietysti Suomen olisi otettava syksyn kotiotteluissaan pakkovoitot Liettuasta ja Maltasta, eikä Hollanti saisi menettää pisteitä Puolalle.
Lohkovoittajat etenevät Euroopan karsinnoista suoraan MM-kisoihin. Lohkokakkoset etenevät ensi maaliskuussa pelattavaan jatkokarsintaan.
Kaikkiaan jatkokarsinnoissa on mukana 16 joukkuetta. Niistä 12 on lohkokakkosia ja neljä Kansojen liigan kautta karsimaan pääseviä joukkueita.
Jatkokarsinnoista jaetaan neljä kisapaikkaa. Ensimmäisellä kierroksella pelataan kahdeksan ottelua. Näiden otteluiden voittajat etenevät karsinnan finaalikierrokselle, jonka neljän ottelun voittajat saavat MM-kisapaikan.
Jalkapallon MM-turnaus pelataan vuoden 2026 kesällä Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Avausottelu pelataan 11. kesäkuuta Mexico Cityn legendaarisella Azteca-stadionilla. Loppuottelu pelataan New Yorkin metropolialueella New Jerseyn East Rutherfordissa 19. heinäkuuta.