Manchester Unitedin surkeus jalkapallon Englannin Valioliigassa sai jatkoa eilen maanantaina, kun seura taipui Evertonille maalein 0-1.
Everton joutui jo ottelun alkupuolella vajaalle, kun Idrissa Gueye sai suoran punaisen kortin.
Olisi voinut kuvitella, että Man Unitedilla olisi ollut tämän jälkeen helppo työ ottaa keskinkertaista Evertonia vastaan täysi pistepotti, mutta mitä vielä. Kiernan Dewsbury-Hallin 29. minuutilla syntynyt maali jäi ottelun ainoaksi – ja se syntyi vieläpä sen jälkeen, kun Toffees oli jäänyt jo vajaalle.
ManU-legenda Gary Neville ei säästellyt sanoissaan ottelun jälkeen. Hän repi entisen seuransa verbaalisesti kappaleiksi ottelun jälkeen.
– Se ei ollut lähelläkään riittävää, Neville aloitti.
– Unohdetaan nyt Cunhan ja Šeškon loukkaantumiset – tekosyitä ei ole. En hyväksy sitä hitustakaan. Everton hallitsi peliä, kun Unitedilla oli 11 miestä kentällä, ja hallitsi sitä eri tavalla myös Unitedin jäätyä kymmeneen. He dominoivat taistelutahdollaan ja hengellään, Neville jatkoi.
Nevillen mukaan ManU:n asenne on myös täysin pielessä.
– Kyse on ylimielisyydestä, ja ylimielisyys koituu kohtaloksi. Heti kun pelaaja kuvittelee, että riittää vain astella kentälle Manchester Unitedin pelaajana – tai minkä tahansa seuran – ja homma hoituu, peli on menetetty. Siitä huokui ylimielisyys. He eivät olleet mukana pelissä alusta alkaen. Se oli todella paha esitys Unitedilta, Neville tykitti.



























