Jalkapallon Englannin Valioliigassa pelataan maanantai-iltana isojen tunteiden ottelu, kun Newcastle United ja Liverpool iskevät yhteen kello 22 Suomen aikaa käynnistyvässä ottelussa.

Suurseurojen kohtaamisessa olisi tietysti sähköä muutenkin, mutta nyt sitä lisää Newcastlen supertähden Alexander Isakin tilanne.

Isak ei ole Newcastlen kokoonpanossa, mutta kaikkien huulilla hän silti on. Isak on nimittäin tehnyt selväksi, että hän haluaisi siirtyä illan vastustajan Liverpoolin riveihin.

Siirto on kuitenkin ollut jumissa, sillä Newcastle ei ole vielä toistaiseksi löytänyt korvaajaa ruotsalaiselle supertähdelle. Ja manageri Eddie Howe on tehnyt selväksi, että ilman korvaajaa siirto ei voi tapahtua.

– Varmaan moni muukin olisi osannut tämän ennustaa, mutta sehän oli selvää, ettei häntä myydä ennen tämän illan ottelua. Koska se olisi ollut liikaa, jos Isak olisi pelannut heti entistä seuraansa vastaan St. James Parkilla, illan ottelun Viaplaylle selostava Ville Kuusinen sanoo Sportti.comille.

Kuusinen tekee selväksi, mitä hän ajattelee Isakin touhusta.

– Aikamoiseen kuoppaan hän on kyllä itsensä ajanut, jos Liverpool ei suostu maksamaan tuota summaa, mitä hänestä pyydetään, Kuusinen lataa suoraan.

– Suurempana ongelmana tosin itse ainakin näen sen, ettei Newcastlella ole tällä hetkellä urheilujohtajaa ja manageri Eddie Howe on ainakin antanut ymmärtää, että seuran puheenjohtaja Yasir Al-Rumayyan on se, joka sen lopullisen päätöksen tekee. Ja Isak on hänen lempipelaajansa. Sitä taustaa vasten voi olla todella vaikea päätös, Kuusinen jatkaa.

Kuusinen maalailee Isakin siirtosaagan ympärille melkoisen synkän kuvan.

– Kysymys kuuluu niin, että onko sellaista summaa edes olemassa, millä Newcastle suostuisi Isakin myymään? Callum Wilson lähti West Hamiin. Hänelle voisi korvaaja löytyäkin, mutta löytyykö yhtä hyvää hyökkääjää Isakin tilalle? Siellä ollaan kuitenkin oltu muun muassa Hugo Ekitiken ja muiden perässä, eikä yksikään kala ole vain haaviin tarttunut, Kuusinen muistuttaa.

Isakin tilanne on siinä kohtaa todella vaikea, mikäli siirto muualle ei toteudu ja hän joutuu vielä jäämään Newcastleen.

– Eipä Harakka-fanit kovinkaan lämpimiä lauluja Isakille laulaneet Villa Parkilla, mutta toisaalta on sitä suurempienkin eripurien jälkeen palattu pelaamaan vielä saman joukkueen paidassa, Kuusinen näkee.

Jalkapallo ja Valioliiga elää kuitenkin tietyllä tavalla tunteista ja draamasta. Ja sitä nyt ainakin saatiin.

– Onhan tämä siirtosaaga ollut se suurin tänä kesänä Valioliigassa ja varmasti ainakin tämän illan peliin se tuo paljon lisää sähköä, Kuusinen ennustaa.

Ville Hirvonen

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)