Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tutkii jalkapallon MM-kisoissa Serbian pukukopissa esillä olleen kohulipun tapausta. Tässä lipussa oli esillä niin sanotun Suur-Serbian kartta, jossa Kosovo oli osana Serbiaa.

Kosovo julistautui itsenäiseksi 2008 ja pääsi Euroopan jalkapalloliiton UEFA:n jäseneksi 2016. Serbia ei Kosovon itsenäisyyttä ole kuitenkaan tunnustanut.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kosovossa Serbian pukuhuonelippu on tietysti herättänyt raivoa. Sitä pidetään poliittisena provokaationa.

Serbia pelaa Qatarin MM-kisoissa alkusarjan päätösottelussaan Sveitsiä vastaan. Sveitsi tunnetaan puolueettomuudestaan, mutta Sveitsin joukkueessa pelaavilta kosovolaistaustaisilta tähtipelaajilta Xherdan Shaqirilta ja Granit Xhakalta voi tulla mielenilmauksia.

Sveitsi ja Serbia kohtasivat MM-kisoissa myös 2018 Sveitsin voitettua silloin 2-1. Tuossa ottelussa Shaqiri ja Xhaka juhlistiva maalejaan kotkatuuletuksella Albanian kansallistunnukseen viitaten. Kotkatuuletukset tulkitaan myös provokaatioiksi Serbiaa vastaan.

Serbiassa kotkatuuletuksista raivostuttiin. Suur-Serbian lippua on maan jalkapallofanien toimesta kehuttu sopivaksi vastaukseksi kosovolaisille.

Serbian ja Sveitsin kohtaaminen Qatarissa onkin tulenarka tapahtuma. Xhaka ja Shaqiri ovat mukana näissäkin kisoissa. Sveitsissä toivotaan, etteivät he esittäisi protesteja.

– Sellainen provosointi ei ole ollenkaan hyvä asia. Sitä emme halua nähdä Sveitsin joukkueelta, kommentoi Sveitsin kannattaja metrossa Dohassa edellisten kisojen kotkatuuletuksista.

Serbia ei ole ainoa jalkapallon kautta provosoivia karttoja esittänyt Euroopan maa. Unkarin kohuttu pääministeri Viktor Orban pukeutui marraskuussa harjoitusottelussa Kreikkaa vastaan Suur-Unkarin kartalla varustettuun Unkarin fanipaitaan.

Romaniassa, Kroatiassa, Slovakiassa ja Ukrainassa Orbanin fanipaita raivostutti ja kyse olikin tahallisesta provokaatiosta. Orban perusteli tekoaan sillä, että Unkarin jalkapallomaajoukkue on myös Unkarin rajojen ulkopuolella asuvien unkarilaisten joukkue.

Teksti: Otto Palojärvi, Doha

Lue mtös:Espanjan valmentaja Luis Enrique Saksa-ottelun jälkeen – ”Se oli surullista”

LUE MYÖS: Näkökulma: Julmasti mollattu Hinni Hirvonen esitti hyvän kysymyksen (FutisUutiset.fi)