Jalkapallolegenda Sami Hyypiä palkittiin Suomen arvostetuimmalla palkinnolla Captain’s Ballilla. Oliver Antman ja Eveliina Summanen puolestaan nappasivat vuoden pelaajien pystit.

Captain’s Ball jaetaan vuosittain ansioituneelle henkilölle, joka on tehnyt urallaan merkittävää työtä suomalaisen jalkapallon eteen. Palkinnon voi saada vain kerran urallaan.

– Captain’s Ballin historiassa on ansioituneita jalkapalloihmisiä palkittu monilla eri perusteilla. Lähtökohta oli, että Captain’s Ball – kuten palkinnon nimikin sanoo – lähti kapteeniudesta liikkeelle. Kapteeniutta ei voi lokeroida, sillä siihen voi kuulua monenlaista johtajuutta, esimerkin antamista, kannustamista ja vaikuttamista. Jokainen tähän mennessä palkittu on ollut oman osa-alueensa kapteeni, Jari Litmanen alustaa palkinnon jakamisperusteita Palloliiton verkkosivuilla.

– Nyt palataan kuitenkin lähtökohtiin, erityisesti sellaiseen kapteeniuteen, jota näytetään kentällä ja pukukopissa, jalkapallon ytimessä. Ei ole ihme, että tämän vuoden Captain’s Ball -voittaja muistetaan nimenomaan suurena johtajapersoonana, joka esimerkillään ja teoillaan johti joukkueitaan. Eikä ole myöskään ihme, että hän kantoi kapteeninnauhaa useammassa seurajoukkueessa ja pitkään myös A-maajoukkueessa. Aina arvokkuudella ja kunnialla.

Valintaperusteiden mukaan Hyypiä olisi ansainnut Captain’s Ballin jo aiemmin, mutta täksi vuodeksi osui sopivasti ”Istanbulin ihmeen” 20-vuotispäivät.

– Tämän henkilön meriitit ovat niin merkittävät, että hänet olisi voinut palkita minä vuonna tahansa uran loppumisen jälkeen – tai jopa aikana.

– Moninkertainen Vuoden miesjalkapalloilija, useita arvopokaaleita voittanut pelaaja sekä ainoa, joka on Suomessa voittanut Vuoden urheilijan ja Vuoden valmentajan tittelin. Mutta juuri vuosi 2025 tuntui täysin oikealta. Tänä vuonna on nimittäin tasan 20 vuotta aikaa siitä, kun hän sanoi suomeksi sadoille miljoonille tv-katsojille kameran kautta sanat ”iskä voitti” tuoreena Mestarien liigan voittajana Istanbulin maagisessa finaalissa, Litmanen kertoo perusteissa.

Pelaajista Oliver Antman palkittiin vuoden miespelaajana ja vuoden naispelaajan palkinnon sai Eveliina Summanen.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)