Bayer Leverkusen taipui jalkapallon Saksan Bundesliigassa Borussia Dortmundille maalein 1-2, mutta otti maukkaan revanssin vain paria päivää myöhemmin.
Leverkusen voitti tiistaina pelatun Saksan Cupin ottelun ja pudotti näin ollen Dortmundin jatkosta.
Pettymys oli Dortmundille äärimmäisen raju. Seuran tähtipelaaja Emre Can kokee, että seura olisi ansainnut neljännesvälieräottelusta enemmän.
– Pelasimme ihan kelpo ottelun, loimme muutamia maalipaikkoja, mutta emme viimeistelleet, Can harmitteli.
– Se on äärettömän katkeraa, koska kyseessä oli pudotuspeli, Can jatkoi.
Can myönsi kuitenkin suoraan, ettei Dortmund ollut ottelussa parhaimmillaan. Se jokin puuttui.
– Lopussa ehkä puuttui se viimeinen nälkä. Emme voi tehdä enempää tällä kaudella. Asetimme itsellemme isoja tavoitteita, ja valitettavasti putosimme nyt. Halusimme pelata rohkeasti, prässätä ylhäältä ja tarvittaessa pelata yksi vastaan yksi -tilanteita ilman palloa. Juuri tässä kilpailussa halusimme mennä pitkälle, mutta emme onnistuneet – todella katkeraa.
Leverkusen puolestaan eteni cupin puolivälieriin jo kolmatta kautta peräkkäin, mikä sivuaa seuran ennätystä (aiemmin 1992–1994 ja 2014–2016).



























