Saksa eteni jalkapallon EM-kotikisojensa puolivälieriin voitettuaan Tanskan lauantaina Dortmundissa maalein 2-0.

Ottelu keskeytettiin ensimmäisellä puoliajalla 35. minuutilla ukkosmyrskyn takia. Sitä ennen oli edetty melko tasaisissa merkeissä Saksan alkupainostuksen jälkeen. Saksan Nico Schlotterbeckin puskumaali hylättiin VAR-tarkistuksessa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Toisen puoliajan alussa nähtiin dramaattinen minuutti. Tanskan Joachim Andersen sai pallon maaliin 48. minuutilla, mutta VAR-tarkistus hylkäsi maalin hyvin täpäränä paitsiona.

Minuuttia myöhemmin Andersenin käsivirheestä tuomittiin rangaistuspotku. Kai Havertz laukoi Saksan 1-0 -johtoon.

Tanska jäi tappioasemassa alakynteen Saksan kontrolloidessa peliä. Tasatilanteessa asetelma oli ollut aivan erilainen.

Jamal Musiala teki Saksan toisen maalin Shlotterbeckin tarjoilemasta pystypallosta 69. minuutilla. Siihen Tanska hyytyi lopullisesti. Ottelun lopussa Florian Wirtz teki Saksalle vielä maalin, mutta se hylättiin paitsiona.

Puolivälieräottelussa ensi perjantaina Saksa kohtaa Espanjan tai Georgian.

Lue myös:Aron Kiviharju valahti hämmentävän alas NHL:n varaustilaisuudessa

LUE MYÖS: Näkökulma: Sellainen oli Antti Pennasen Leijonien ja NHL:n huippujoukkueen ero (KiekkoUutiset.fi)