Liverpool lähtee lauantain Fulham-otteluun kovien paineiden alla, mutta tunnelmaa varjostaa myös yhden aikakauden päättyminen.
Andy Robertsonin vahvistettu lähtö kesällä on tuorein isku Jürgen Kloppin menestysjoukkueen hajoamiseen. Aiemmin seura jättivät jo Trent Alexander-Arnold ja pian myös Mohamed Salah, mikä korostaa suurta murrosta Anfieldilla.
Kentän ulkopuolella huomio kohdistuu myös päävalmentaja Arne Slotiin.
Vaikka Liverpoolin otteet ovat ailahdelleet ja Mestarien liigan jatkopaikka on PSG-tappion jälkeen uhattuna, seuran johto ei ole tekemässä hätiköityjä ratkaisuja.
Brittilehti The Telegraphin mukaan Fenway Sports Group aikoo pitää Slotin tehtävässään ainakin ensi kauteen. Hollantilaisvalmentajalle halutaan antaa vielä yksi siirtoikkuna joukkueen rakentamiseen ennen lopullisia johtopäätöksiä.
Päätökseen vaikuttaa myös vaihtoehtojen puute – sopivan korvaajan löytäminen ei ole yksinkertaista.
Seuralegenda Steven Gerrard kuitenkin varoittaa, että paine kasvaa nopeasti.
– Slot on vaikeassa tilanteessa, jos Liverpool ei voita Fulhamia, Gerrard vihjasi.

































