Jalkapallovalmentaja Ruud van Nistelrooy on löytänyt uusia töitä. Hänet on nimetty Alankomaiden maajoukkueen valmennusryhmään.
Van Nistelrooy toimi ensin Erik ten Hagin apuvalmentajana ennen kuin hänet nimettiin väliaikaiseksi manageriksi ten Hagin potkujen jälkeen. Ruben Amorimin tullessa manageriksi van Nistelrooy sai lähtöpassit.
Vain paria viikkoa myöhemmin Leicester palkkasi hänet uudeksi managerikseen, mutta sai lähteä joukkueen pudottua Valioliigasta kauden päätteeksi. Hän on aiemmin toiminut myös PSV Eindhovenin päävalmentajana.
Nyt hänet on nimetty Alankomaiden maajoukkueen apuvalmentajaksi. Hänen vastuulleen Ronald Koemanin johtamassa joukkueessa tulee erityisesti hyökkäyspelaaminen.
Kyseessä on jo kolmas kerta, kun hän toimii Alankomaiden maajoukkueessa. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana valmennusryhmässä vuonna 2014.
































