Henrik Larsson on yksi kaikkien aikojen parhaista ruotsalaisista jalkapalloilijoista.

Larsson pääsi pelaamaan urallaan maailman huippuseuroissa ja maailman parhaiden pelaajien kanssa.

Larsson pelasi urallaan muun muassa FC Barcelonassa ja pääsi pelaamaan Kataloniassa muun muassa Ronaldinhon ja Xavin kanssa.

Yksi nimi jäi hänelle kuitenkin muita paremmin mieleen: Lionel Messi.

– Messi ei ollut edustusjoukkueessa ensimmäisellä kaudellani, mutta toisella kaudella, kun olimme Japanissa kauden alla, näin hänet lentokoneessa. En silloin ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta kun näin hänet myöhemmin harjoituksissa, kysyin heti joukkuetoverilta: ”Kuka tuo on!?”, Larsson muistelee The Overlap-podcastissa.

Larsson ei olisi kuitenkaan voinut koskaan kuvitellakaan, että yksikään pelaaja voisi olla parempi kuin Ronaldinho.

– Ihmiset, jotka eivät ole pelanneet Ronaldinhon kanssa… Minä pelasin, ja silloin olisin varmasti sanonut, että hän on kaikkien aikojen paras. Hän pystyi tekemään pallolla mitä tahansa, mutta oli samalla myös tehokas. En olisi koskaan voinut kuvitella, että Messistä tulisi niin hyvä, Larsson myöntää.

Messistä tuli lopulta kuitenkin kenties kautta aikain paras pelaaja. Larssonin mukaan argentiinalaisella oli nuorena poikkeuksellisia ominaisuuksia.

– Hänellä oli tekniikka, vasen jalka, nopeus ja kaikki se. Mutta silloin en olisi voinut edes kuvitella, että kukaan voisi olla Ronaldinhoa parempi, koska en uskonut sen olevan mahdollista. Mutta kun on seurannut Messin uraa… Se on ihan käsittämätöntä. Sekä se, mitä hän että Cristiano Ronaldo ovat tehneet.

LUE MYÖS: Näkökulma: Maailman aliarvostetuin jalkapallojuhla paljastaa – tämä katosi Euroopassa (FutisUutiset.fi)