Manchester United on tiettävästi hankkinut itselleen uuden maalivahdin, kertovat medialähteet.
Mediatietojen mukaan ManU on hankkinut belgialaisen Roayl Antwerpenin nuoren maalivahdin Senne Lammensin. ManU yhdistettiin aiemmin muun muassa Emiliano Martineziin, mutta ManU päätyi Lammensiin.
Red Devils on seurannut Lammensin otteita jo pidempään ja maalivahti on myös itse puhunut avoimesti haluavansa siirtyä ManU:n riveihin.
United on kärsinyt tälläkin kaudella maalivahtiongelmista. Kun sekä Altay Bayındır että André Onana aloittivat kauden heikosti, manageri Ruben Amorim vauhditti seuran maalivahtihankintaa.
The Athleticin mukaan United on sopinut maksavansa Antwerpille Lammensista aluksi 21 miljoonaa euroa, minkä päälle tulee vielä julkistamattomia lisämaksuja. Lammensin uskotaan hyväksyneen viisivuotisen sopimuksen Old Traffordille ja siirrosta puuttuvat enää viralliset allekirjoitukset.






























