Liverpoolista isolla kohulla Real Madridiin siirtynyt laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold ei säästynyt espanjalaismedian kritiikiltä debyytissään Los Blancosin paidassa. Päinvastoin, sitä pidettiin katastrofaalisen huonona.
Real Madrid päätyi Miamin Hard Rock-stadionilla pelatussa seurajoukkueiden MM-kisojen avausottelussaan 1-1 -tasapeliin saudiseura Al-Hilalin kanssa. Ottelu oli samalla Xabi Alonson debyytti Realin päävalmentajana.
Alexander-Arnoldia on mainostettu maailman yhdeksi parhaaksi laitapuolustajaksi, mutta espanjalaismedia on suhtautunut siitä huolimatta skeptisesti hänen hankintaansa. Sopimusta on luonnehdittu riskialttiiksi päätökseksi.
Espanjalaismedia jatkoi Al-Hilal -ottelun jälkeen rajulla linjalla, eikä tosiaankaan antanut paljoakaan painoarvoa sille, että kyse oli Alexander-Arnoldin debyytistä uudessa seurassaan.
Football Espanja antoi Alexander-Arnoldille ottelusta tylyn arvosanan 5.
– Trent Alexander-Arnoldista on puhuttu paljon ennen hänen debyyttiään, joka oli pettymys. Hän ei ollut parhaimmillaan puolustuksessa ja hänellä oli vaikeuksia vaikuttaa hyökkäykseen ennen kuin hänet vaihdettiin vaihtoon.
Marca oli samoilla linjoilla.
– Hän oli heikko kaksintaistelussa, ja teki virheitä puolustuksessa. En tiedä, miten näit sen televisiossa, mutta Trentin pelaaminen Al-Hilalin vastahyökkäyksen aikana… se jätti minut sanattomaksi, Marcan toimittaja kirjoittaa.