Real Madrid jatkaa tulevaisuutensa rakentamista, kun se on tehnyt kaksi uutta jatkosopimusta. Joukkueessa tulevat jatkamaan Thibaut Courtois sekä Brahim Diaz.
Siirtomarkkinoiden syväkurkku Fabrizio Romanon mukaan osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen yhteistyön jatkosta, mutta nimet puuttuvat vielä paperista eikä seura ole sopimuksia vielä julkaissut. Courtoisin nykyinen sopimus päättyy ensi kesänä, mutta sitä on pidennetty vuodella.
Diazilla on puolestaan sopimusta vielä kaksi vuotta jäljellä, mutta Xabi Alonso on ollut vaikuttunut pelaajan esityksistä, joten hänelle on jo sorvattu pidennys. Diaz on pistänyt jo nimensä paperiin ja enää odotellaan vain julkaisua.
Real on kesän aikana sopinut myös Ferland Mendyn jatkosta, vaikkei sitä ole vielä virallisesti julkaistu.
Courtois on torjunut Real Madridin tolppien välissä kesästä 2018 lähtien. Diaz on puolestaan pelannut Realissa tammikuusta 2019 saakka, mutta vietti kolme kautta lainalla AC Milanissa ja on kuulunut Realin avainpelaajiin kahden viime kauden ajan.






























