
Ranska otti helpon voiton isäntämaasta Turkista tiistain neljännesvälierissä Istanbulissa maalein 4-1 nuorten alle 20-vuotiaiden jalkapallon MM-kisoissa. Nigeria puolestaan piinasi alivoimalla Uruguayta mutta rahkeet eivät voittoon riittäneet.
Abdullahi Shehu sai toimia ”Lentävien Kotkien” epäonnensoturina ottamalla keltaisen kortin päälle suoran punaisen kaatamalla holtittomasti ja vaarallisen näköisesti Diego Laxaltin. Vaikka Nigeria oli hallitsevampi osapuoli ensimmäisellä puoliajalla päättyi se maalittomasti. Toisella puoliajalla Uruguay lisäsi höyryä ja Nicolas Lopez teki kaksi maalia Uruguaylle, toisen pilkulta eikä Olarenwaju Kayoden tasoitusmaali hieman ennen rankkaria auttanut.
Ranska puolestaan körötteli turvalliseen johtoon ensimmäisellä puoliajalla eikä johtoasemansa ollut uhattuna missään vaiheessa. Geoffrey Kondogbia aloitti maalien teon ranskalaisille vajaan 20 minuutin kohdalla kun mies sai pallon Yaya Sanogolta tämän hassuttaessa Turkin maalivahti Aykut Özerin pomppupallossa. Toisessa maalissa Jean Christophe Bahebeck nekkasi pallon pömpeliinLucas Dignen hienosta syötöstä laidalta.
Toisella puoliajalla Turkki teki pari vaihtoa ja puski alkuminuuteilla voimalla päälle mutta tuloksetta. Omassa boksissa nimittäin kolisi ranskalaiskoivetpuolustajien toimesta mutta ranskalaisten Florian Thauvin pamautti pallon pilviin rangaistuspotkusta. Tuore Arsenal-hankinta Yaya Sanogo kuitenkin laittoi pian lukemiksi jo 3-0 ja Jordan Veretoutin ja Turkin Sinan Bakisin maalit tämän jälkeen olivat enää vain kosmetiikkaa Ranskan tappaessa pallonhallinnallaan pelin ja etenemällä puolivälieriin.
Panska kohtaa puolivälierissä Uzbekistanin. Espanja puolestaan Uruguayn. Neljännesvälieristä ovat pelaamatta vielä Portugali – Ghana, Kroatia – Chile, Irak – Paraguay sekä Kolumbia – Etelä-korea.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisat, tiistai neljännesvälierät
Espanja – Meksiko 2-1 (0-1)
0-1 Arturo Gonzalez 82)
1-1 Derik (74)
2-1 Jese (90)
Kreikka – Uzbekistan 1-3 (1-1)
0-1 Abbosbek Makhstalijev (26)
1-1 Konstantinos Stafylidis (33) rp.
1-2 Igor Sergijev (61) rp.
1-3 Sardor Rakhmanov (83) rp.
Nigeria – Uruguay 1-2 (0-0)
0-1 Nicolas Lopez (66)
1-1 Olarenwaju Kayode (69)
1-2 Nicolas Lopez (84) rp.
Ranska – Turkki 4-1 (2-0)
1-0 Geoffrey Kondogbia (18)
2-0 Jean Christophe Bahebeck (34)
3-0 Yaya Sanogo (67)
4-0 Jordan Veretout (73)
4-1 Sinan Bakis (77)