Manchester United ”harkitsee vakavasti” potkujen antamista manageri Ruben Amorimille, kertoo Fichajes.

Raportin mukaan Amorim voi saada kenkää jo tulevan viikonlopun jälkeen, mikäli ManU ei onnistu kaatamaan Valioliigassa nousijajoukkue Burnleya.

ManU on saanut todella heikon alun kaudellaan. Se hävisi avausottelun Arsenalille ja pelasi sen jälkeen 1-1-tasapelin Fulhamin kanssa.

Todellinen aallonpohja saavutettiin kuitenkin viikolla, kun Englannin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Grismby Town pudotti Unitedin liigacupista rangaistuspotkukilpailun jälkeen.

Amorimia rasittaa tietysti myös viime kausi, mikä meni täysin penkin alle. ManU:lla oli keväällä mahdollisuus pelastaa kautensa Eurooppa-liigassa, mutta senkin finaalin se hävisi lopulta Tottenhamille – toisen surkean kauden pelanneelle suurseuralle.

Jos mediatiedot pitävät kutinsa, on Amorimilla siis enää vain yksi ottelu aikaa pelastaa nahkansa. Ja vielä senkin jälkeen hän on tulisilla hiilillä. Voi nimittäin olla, ettei ManU:n seurajohto siedä enää yhtään heikkoa tulosta.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)