Suomen jalkapallomaajoukkueen tuore päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen aikoo keskustella Jari Litmasen ja Sami Hyypiän kanssa heidän jatkostaan Huuhkajissa.

Suomen konkaripelaajat eivät ole vielä sataprosenttisesti lyöneet lukkoon maajoukkueuriensa päättymistä. Tosin he ovat antaneet ymmärtää, että maajoukkueuran loppuminen on todennäköinen vaihtoehto.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Vielä en ole päättänyt sitä, keitä joukkueessa tulee olemaan – se ei ole tämän päivän kysymys. Mutta Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, jotka ovat maailman huippupelaajia, ovat tärkeitä meille ja Suomen futikselle, Paatelainen kertoi torstaina Palloliiton infossa.

– Tästä kysymyksestä keskustelen heidän kanssaan. Päädymme sitten ratkaisuun yhdessä, lisäsi Paatelainen, joka ei ole vielä ollut yhteydessä Suomen pelaajiin.

Päätavoite vuoden 2016 kisoissa

Paatelaisen ja A-maajoukkueen päätavoite on jo asetettu vuonna 2016 järjestettävään EM-lopputurnaukseen. Suomi on aloittanut meneillään olevat EM-karsinnat heikosti ja vuoden 2014 MM-turnaukseen selviytyminen on vieläkin kovemman työn takana.

– Meidän tavoitteena on päästä vuoden 2016 kisoihin. Se ei ole helppoa, mutta mä olen valmis sitoutumaan siihen työhön ja pelaajakehitykseen sekä luomaan jo joukkueessa oleville huippuyksilöille selkeät roolit, ”Mixu” totesi.

Huuhkajissa on käynnissä nuorennusleikkaus, ja Paatelainen lupaakin antaa näyttöpaikkoja nuorille pelaajille.

– Jokainen joukkue tarvitsee kokemuksta, se on väistämätön totuus. Mutta jokainen joukkue tarvitsee myös nuoria pelaajia ja heistä tulevaa intoa ja energisyyttä, Paatelainen kertoi.

– Nuoret pelaajat saavat lisää mahdollisuuksia, sillä rakennus vuoden 2016 kisoihin alkaa nyt. Mä uskon, että sieltä löytyy monta avainpelaajaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Colorado Avalanche hankki miljoonalla dollarilla yllätysvalmiutta (Siniviiva.fi)