Jalkapallon EM-kisat jatkuivat lauantaina, kun ohjelmassa oli kolme ottelua.

Puola tarvitsi pisteitä kipeästi ottelusta Espanjaa vastaan ja yhden se myös sai. Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Espanja otti ottelun haltuunsa heti alusta lähtien ja oli jopa yllättävän vahva. Avausjakson jälkeen Espanja johti ottelua 1-0.

Espanja siirtyi ottelussa johtoon pelin 25. minuutilla. Gerard Moreno laittoi pallon boksin keskustaan ja Alvaro Morata jatkoi pallon verkkoon.

Tilannetta tarkasteltiin vielä VAR:lta oliko kyseessä paitsio, mutta lopulta osuma hyväksyttiin.

Puolan suurin tähti Robert Lewandowski ei ollut vielä näissä EM-kisoissa onnistunut maalinteossa, mutta jakson lopulla hän oli lähellä. Espanjan maalivahti Unai Simon venyi kuitenkin huipputorjuntaan.

Toisen jakson alussa Lewandowski sitten osui. Pelin 54. minuutilla yksi maailman parhaista iski. Kamil Jozwiak keskitti ja Lewandowski puski pallon komeasti verkkoon ja nosti Puolan toiveet uudelleen eloon.

Heti perään tapahtui toisessa päässä. Jakub Moder astui boksissa Gerard Morenon jalan päälle ja VAR-tarkistuksen jälkeen pallo vietiin pilkulle. Moreno asettui itse ampumaan rangaistuspotkua, mutta tyri sen pahasti ja ampui pallon tolppaan. Espanja on ollut viime aikoina huono pilkuissa, sillä se on tyrinyt jo neljä rankkaria putkeen.

Jakson lopulla Espanja lisäsi painetta entisestään, mutta ei saanut kovasta paineesta huolimatta palloa enää verkkoon. Näin Espanja pelasi jo toisen tasapelinsä EM-kisoissa ja nousi kahteen pisteeseen. Puolalla on nyt yksi piste, joten sillä on vielä pieni sauma jatkopeleihin. Puola kohtaa vielä Ruotsin ja Espanja Slovakian. Puolan Kacper Kozlowski teki ottelussa historiaa. Hänestä tuli EM-historian nuorin kentälle päässyt pelaaja 17 vuoden ja 246 päivän ikäisenä.

Päivän muissa otteluissa Unkari venyi 1-1-tasapeliin Ranskan kanssa ja Saksa murskasi Portugalin 4-2. Huomenna sunnuntaina EM-kisat jatkuvat kahdella ottelulla. Italia kohtaa Walesin ja Sveitsi kohtaa Turkin.

Jalkapallon EM-kisat lauantaina 19.6:
Unkari-Ranska 1-1
Portugali-Saksa 2-4
Espanja-Puola 1-1

Teksti Ville Hirvonen

https://twitter.com/EURO2020/status/1406351775712661504

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)