Nations Leaguen ottelut saatiin pelattua tiistaina. A-liigan joukkueista ainoastaan Espanja ylsi voittoon.

Espanja jatkoi vakuuttavaa menoaan Nations Leaguen A-sarjassa. Espanja jätti Serbian vaille mahdollisuuksia ottaen selvän 3-0-voiton ja nousten neljän pelin jälkeen kymmeneen pisteeseen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Espanjan maaleista vastasivat Aymeric Laporte, rankkarissakin epäonnistunut Alvaro Morata sekä loppulukemat viimeistellyt Alex Baena. Voitolla Espanja varmisti sarjapaikkansa ja sijoittumisen vähintään kahden parhaan joukkoon.

Lohkon toisessa ottelussa Sveitsi ja Tanska pelasivat 2-2-tasapelin. Tanska on lohkossa toisena kaksi kolme pistettä Espanjaa perässä.

Puola ja Kroatia kävivät värikkään ottelun, jossa pisteet jaettiin lopulta 3-3-tasapelillä. Puola meni ottelussa johtoon, mutta Kroatia iski kolme maalia jo ennen ensimmäisen puolituntisen päättymistä.

Puola onnistui nousemaan vielä tasoihin, muttei päässyt rinnalle, vaikka pääsi pelaamaan viimeisen vartin miehen ylivoimalla. Lohkon toisessa ottelussa Skotlanti ja Portugali jäivät maaleitta.

Portugali johtaa lohkoa ennen Kroatiaa ja Puolaa. Skotlanti on lohkossa viimeisenä.

Lue myös: Kylian Mbappen asianajaja vastasi raiskaussyytöksiin – ”Se ei todista mitään”

Lue myös: Englannin uusi manageri on varmistunut – historiallinen nimitys

LUE MYÖS:  Haastattelu: Jussi Jokinen paljastaa Edmontonin mahdollisuuden mestaruuteen (Siniviiva.fi)