Veikkausliigan Vaasan Palloseura ja Henri Sillanpää ovat sopineet miehen jatkavan osana Jussi Nuorelan valmennustiimiä. Sopimus on pituudeltaan kaksi vuotta.

Sillanpää pelasi jo pitkään Vaasassa. Työ on jatkunut jo vuosia valmentajana tutussa seurassa.

– Olen tyytyväinen, kun pääsimme suht’ pitkien neuvotteluiden jälkeen yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Sopimus mahdollistaa ainakin kaksi seuraavaa vuotta Vepsussa ja voin olla lähellä omaa perhettä, joka on tärkeä syy sopimuksen syntyyn, Sillanpää avasi tiedotteessa.

Yhdeksän edellistä kautta valmentajana toiminut Sillanpää on viime vuosina ollut edustuksen valmennustiimin lisäksi kahden ikäluokan vastuuvalmentaja, ollut mukana koulujen aamutreeneissä sekä valmentajien koulutuksissa. Nyt tehty sopimus käsittää ensimmäisen kerran vain edustuksen valmennuksen.

– Tämä on rooli minkä näen todella tärkeänä, kun ajatellaan seuran strategiaa kehittää nuoria pelaajia edustusjoukkueen kautta kansainvälisille kentille. Olen innoissani uudesta roolista ja mahdollisuudesta työskennellä nuorten pelaajien kanssa ja auttaa heitä kehittymään, Sillanpää summaa.

– Pääsin UEFA PRO-kurssille, jonka suorittaminen vaatii myös paljon aikaa muun toiminnan ohella. Aloitan koulutuksen todella motivoituneena ja meillä on kurssilla todella mielenkiintoinen ryhmä, Sillanpää päättää.

Lue myös:Erling Haalandin maaliennätys on nyt rikottu

LUE MYÖS: Näkökulma: Veikkausliigan avauskierros säväytti – kaksi kiusallista putkea poikki (FutisUutiset.fi)