
Pikkuhuuhkajat eli Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue pelaa ensi kesänä EM-kisoissa.
Asia varmistui tiistaina, kun Pikkuhuuhkajat hävisi Norjalle EM-jatkokarsintojen toisessa osaottelussa 1-2-lukemin. Suomi eteni kisoihin yhteismaalein 6-3 voitettuaan ensimmäisen osaottelun Tampereella 5-1.
Suomi oli toisessa osaottelussa ensimmäisellä jaksolla hieman vaikeuksissa, mutta Lucas Bergström esitti Suomen maalilla upeita torjuntoja.
Toisella jaksolla Norja ei saanut enää samanlaista rynnistystä päälle ja Suomi havaitsi mahdollisuutensa tulleen.
Pelin 55. minuutilla Leo Walta teki esityön ja Casper Terho laukoi Suomen ottelussa 1-0-johtoon. Tämä maali lannisti ja turhautti Norjan lopullisesti, eikä kotijoukkueesta enää tämän jälkeen ollut mihinkään.
Norjan turhautuminen näkyi hetkeä myöhemmin. Norjan tähtipelaaja Seedy Jatta teki täysin älyttömän tempun ja puski Tony Miettistä päällään. Erotuomari näytti Jattalle suoraan punaista korttia täysin ansaitusti.
Pieniä kauneusvirheitä Suomelle kuitenkin sattuu ylivoimalla pelatessaan ja Joel Mvuka Mugisha pääsi tasoittamaan 81. minuutilla. Norjan voittomaalin iski Marius Broholm 88. minuutilla. Osumilla ei kuitenkaan ollut enää mitään sen suurempaa merkitystä.
Samalla päättyi pitkä kuiva kausi. Suomi pelaa nyt alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa 15 vuoden tauon jälkeen.
Kuva: Palloliitto