Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue on aloittanut EM-karsinnat murskaavasti. Kääpiömaa San Marino kaatui Turussa maalein 7–0.
Otto Ruoppi aloitti maalinteon 13. minuutilla. Avausjaksolla onnistuivat myös Adrian Svanbäck ja Juho Lähteenmäki. Suomella oli runsaasti paikkoja lisäosumiin.
Niitä nähtiinkin toisella jaksolla. Svanbäck teki jakson kaksi ensimmäistä osumaa ja sinetöi hattutemppunsa.
Pikkuhuuhkajat piti jalan kaasulla loppuun saakka. Miska Ylitolva ja David Ezeh iskivät vielä lopussa kertaalleen mieheen.
Lohkossa on kovempiakin joukkueita. Vastaan tulevat vielä Espanja, Romania, Kypros ja Kosovo.






























