Erik ten Hagin aikakausi Bayer Leverkusenin päävalmentajana jäi lyhyeksi. Nyt hollantilaisvalmentaja kertoo oman näkemyksensä.
Ten Hag otti saksalaisjoukkueen ohjat käsiinsä tänä kesänä, mutta sai lähtöpassit jo kahden Bundesliigaottelun ja yhden cupin ottelun jälkeen.
Ten Hag oli ymmärrettävästi yllättynyt nopeista lähtöpasseistaan.
– Bayer Leverkusenin seurajohdon ratkaisu tuli minulle täytenä yllätyksenä. Valmentajan potkut kahden sarjaottelun jälkeen on ennenkuulumatonta, ten Hag avasi tiedotteessaan.
Ten Hagin lähtökohdat Leverkusenissa eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä joukkueesta lähti useita avainpelaajia kesän aikana. Ten Hagin mukaan hän ei saanut kunnolla aikaa ennen potkujaan.
– Tänä kesänä usea avainpelaaja lähti, jotka olivat osana joukkueen menestystä. Uuden, yhtenäisen joukkueen rakentaminen on prosessi, joka tarvitsee aikaa ja luottamusta.
– Uusi valmentaja ansaitsee tilan luoda hänen visionsa, asettaa sävy, muovata joukkuetta ja jättää kädenjälkensä pelityyliin.
– Hallitus ei ollut halukas antamaan minulle aikaa ja luottamusta jota tarvitsin. Minusta tuntuu, että tässä luottamussuhde ei ollut missään vaiheessa molemminpuolinen, ten Hag avautui.



























