Suomen ja Puolan välinen jalkapallon MM-karsintaottelu sai eilen tiistaina ikävän käänteen, kun katsoja sai sairauskohtauksen.

Ottelu keskeytettiin 72 minuutin pelaamisen jälkeen ja erotuomari käski joukkueet pukukoppeihin 80 minuutilla. Peliä päästiin jatkamaan 80. peliminuutilta heti puolen yön jälkeen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Palloliitto kertoi keskiviikkona tiedotteessa, että katsoja sai nopeasti ensiapua ja samalla myös sairauskohtauksen saaneen katsojat läheiset saivat apua ja tukea.

– Tieto kulki viiveittä meille tapahtuman johtokeskukseen, apu saatiin paikalle nopeasti, ja elvytysprotokolla eteni suunnitellusti, Palloliiton tapahtumatoiminnon päällikkö Kalle Marttinen kertoo.

– Erityiskiitos järjestyksenvalvojille, jotka hälyttivät apua, varmistivat ensiaputoimille tilan ja olivat suojaamassa elvytystilannetta, Marttinen jatkaa.

Lopulta molemmat joukkueet päättivät jatkaa ottelua.

– Ottelun jatkamisesta päätettiin vasta, kun selvisi, että potilasta siirretään sairaalaan. Molempien joukkueiden kapteenit ilmoittivat keskustelun jälkeen, että joukkueet ovat valmiita jatkamaan peliä, minkä jälkeen erotuomaristo, UEFAn nimeämä otteludelegaatti ja minä otteluvastaavan roolissa vahvistimme päätöksen. Kun yhteinen päätös ottelun jatkamisesta syntyi, delegaatti ilmoitti asiasta UEFAn ottelukeskukseen, Marttinen kertaa.

Palloliitto kertoi myös, että paikalla olleet katsojat saavat tarvittaessa kriisiapua. Apua voi saada täältä.

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)