HJK:n ja Ilveksen välisen Veikkausliiga-ottelun tapahtumat ovat puhuttaneet vielä tänäänkin.

Ottelun kohutapahtumat saivat alkunsa avausjaksolla, kun Ilveksen Joona Veteli liukui HJK:n Vicente Besuijenin jaloille. Päätuomari Oliver Reitala näytti Vetelille suoraa punaista korttia.

Tilannetta edelsi se, että pallo oli kimmonnut erotuomari Reitalasta siten, että HJK:lle avautui mahdollisuus lähteä hyökkäämään. Peli olisi pitänyt siis viheltää poikki.

Kohu on ollut sitä mittaluokkaa, että myös Palloliitto päätyi ottamaan siihen kantaa.

– Ottelun 32. minuutilla pallo kimpoaa HJK:n puolustajasta erotuomarin kautta toiselle HJK:n pelaajalle, joka lähtee rakentamaan hyökkäystä. Ilveksen pelaaja liukuu taklaamaan HJK:n pelaajaa pyrkien riistämään pallon. Taklaus on varsin voimakas ja osuu alhaalle, HJK:n pelaajan jalkineeseen. Erotuomari tulkitsee tilanteen raa’aksi peliksi ja antaa Ilveksen pelaajalle suoran punaisen kortin sääntöjen mukaisesti, Palloliiton erotuomariasiantuntija Mattias Gestranius sanoo.

– Palloliiton erotuomariorganisaation arvion mukaan taklaus täyttää piittaamattoman rikkeen kriteerit, mutta ei vaaranna vastustajan turvallisuutta siinä määrin, että tilanne oikeuttaisi suoraan kentältä poistamiseen. Näin ollen tilanteessa olisi tullut antaa varoitus, ei suoraa punaista korttia. Lisäksi arvioidaan, että erotuomarin sijainti tilanteessa oli liian lähellä, mikä on saattanut vaikuttaa hänen käsitykseensä taklauksen voimakkuudesta ja osumakohdasta, Gestranius jatkaa.

Lopulta Gestraniuksen tuomio on selvä: erotuomari Reitala menetteli tilanteessa väärin.

– Tilanteessa pallo kimpoaa erotuomarista HJK:lle, minkä seurauksena heillä on mahdollisuus aloittaa lupaava hyökkäys. Koska erotuomarista kimmonnut pallo hyödyttää selvästi HJK:ta, olisi erotuomarin tullut katkaista peli ja jatkaa erotuomaripallolla HJK:lle, joka koski palloa viimeisenä ennen kimpoamista.

Vetelin punainen kortti oli lopulta varsin käänteentekevä hetki ottelussa, minkä HJK voitti lopulta tylysti maalein 5-1.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)