Helsingin Olympiastadionin peruskorjausprojektista on tulossa surullinen esimerkki julkisten varojen holtittomasta käytöstä. Tuoreimpien arvioiden mukaan peruskorjaus tulee maksamaan yli 300 miljoonaa euroa, eri arvioiden mukaan jopa 350 miljoonaa euroa, mikä ylittäisi alkuperäisen budjetin reilulla 140 miljoonalla.
Suomessa kopioidaan useasti Ruotsin esimerkkejä. Olympiastadionin osalta ruotsalaista järjen ääntä ei kuitenkaan kuunneltu.
Tukholmassa päätettiin viime vuosikymmenellä vanhan Råsundan stadionin purkamisesta. Vaikka Råsundalla riitti nostalgiaa, ymmärrettiin Ruotsissa silti, että taloudellisesti järkevin ratkaisu olisi rakentaa kokonaan uusi stadion vanhan tilalle.
Tukholman Solnan 50 000 -paikkaisen Friends-areenan kustannukset olivat noin 300 miljoonaa. Kyseessähän oli siis uusi stadion, josta selvittiin pienemmillä kustannuksilla kuin Helsingin Olympiastadionin korjausrakentamisesta.
Poliittisen päätöksen Olympiastadionin peruskorjauksesta teki silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Kun Vasemmistoliitto lähti silloisesta hallituksesta 2014, hehkutti Arhinmäki peruskorjauspäätöstään blogissaan seuraavasti:
”Jos yhden todella konkreettisen saavutuksen voi nimetä ministerikaudeltani, on se olympiastadionin perusparannus. Neuvottelin melkein vuoden ja lopulta sain päätöksen aikaan. Olympiastadionin perusparannukselle löytyi rahoitus ja hanke vapautetaan arvonlisäverosta, mikä oli Helsingin kaupungin osallistumisen ehto. Tässä kehyksessä kasvupaketista varattiin 80 miljoonaa euroa olympiastadionille, joten sain sen hankkeen maaliin aivan kalkkiviivoilla.”
Alkuperäinen budjetti ei ollut realistinen. Stadionin sisärakenteiden vahvistaminen ja sisätilojen uusiminen maksoi paljon enemmän kuin kuviteltiin. Rakennusalan suhdannevaihteluitakaan ei otettu riittävästihuomioon.
Vuonna 2017 paljastui, että peruskorjauksen budjetti nousisi selvästi suunniteltua suuremmaksi. Kokonaan uuden ja suuremman stadionin olisi saanut rakennutettua pienemmällä budjetilla.
Peruskorjauksella saatiin 36 000 katsojapaikan stadion. Aitioita peruskorjatulla stadionilla on kuitenkin vähän. Tapahtumajärjestäjälle aitioiden vähyys lisää taloudellista riskiä.
Kokonaan uudelle stadionille olisi ollut mahdollista rakentaa vaikka 50 000 katsomopaikkaa, kuten Tukholmassa tehtiin. Aitioitakin olisi saatu rakennutettua stadionrivistö täyteen.
Suomen jalkapallomaajoukkueen ottelut olisivat hyvinkin saattaneet 2020-luvulla vetää Olympiastadionille jopa 50 000 katsojaa. Helsingissä sellaisella uudella stadionilla olisi ollut myös mahdollista järjestää jalkapallon Mestareiden liigan tai Eurooppa-liigan finaali, jotka peruskorjatulla vanhalla stadionilla eivät ole mahdollisia. Olympiastadion olisi voinut tuottaa tapahtumillaan vuodessa kymmeniä miljoonia euroja enemmän.
Urheiluareenojen ensisijainen on tarkoitus viihdyttää ihmisiä eikä palvella rakennushistoriasta kiinnostuneita henkilöitä. Stadionien ylläpitoa myös rahoitetaan niillä järjestettävillä tapahtumilla. Mitä vähemmän rahaa yksityisistä varoista tulee, sitä suurempi lasku tulee Museovirastonkin toimintaa rahoittaville veronmaksajille.
Uudesta stadionista olisi voinut rakentaa ulkokuoreltaan samannäköisen kuin alkuperäisestä stadionista. Sisärakenteiden tunnearvo ei stadionin tapahtumavierailijoita kiinnosta.
