Saudi Pro Leaguen edustajien kerrotaan olevan valmiita aloittamaan neuvottelut Liverpoolin laitahyökkääjä Mohamed Salahin siirrosta, mutta vain siinä tapauksessa, että turhautunut tähti itse ilmaisee halunsa vaihtaa maisemaa.

Salah oli saudiseurojen unelmakohde, kun hänen edellinen sopimuksensa Liverpoolin kanssa oli umpeutumassa. Huhtikuussa solmittu kaksivuotinen jatkosopimus hiljensi siirtohuhut, mutta Salah myönsi tuolloin olleensa erittäin lähellä siirtymistä Lähi-itään ennen kuin uusi sopimus lopulta syntyi.

Nyt, kahdeksan kuukautta myöhemmin, Salahin tulevaisuus on jälleen epävarma. Manageri Arne Slot on jättänyt Liverpoolin kokeneen maalintekijän penkille kahdessa edellisessä ottelussa hakeakseen puolustusvarmuutta, mikä on herättänyt väistämättömiä kysymyksiä hänen jatkostaan Anfieldilla vain viikkoja ennen tammikuun siirtoikkunan avautumista.

The Telegraphin mukaan Saudi-Arabian siirtopäätöksistä vastaavilla tahoilla on yhä käytössään tarvittavat varat Salahin tavoitteluun. 33-vuotiasta pidetään mahdollisena megahankintana, ja hänen yleinen kiinnostuksensa siirtoa kohtaan nähdään jo selvästi.

Salahista aiotaan kuitenkin tehdä tarjous vain, jos hän itse alkaa etsiä uutta seuraa.

Saudiseurojen edustajat odottavat nyt vesi kielellä sitä hetkeä, että Salah ilmaisisi itse halunsa siirtyä saudeihin – ja sen jälkeen seurojen edustajat ovat valmiita etenemään tarvittaessa nopeastikin asian suhteen.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)