Lontoolainen Crystal Palace ei sittenkään saa osallistua ensi kaudella jalkapallon Eurooppa-liigaan.
Asiasta uutisoivan brittilehti The Guardianin mukaan Palace pudotetaan UEFA:n päätöksellä pois eurokilpailusta eturistiriidan vuoksi.
Palacen merkittävin omistaja John Textor omistaa myös ranskalaisseura Lyonin. UEFA:n sääntöjen mukaan saman omistajan seurat eivät saa olla mukana samassa eurokilpailussa.
Talousvaikeuksista kärsinyt Lyon oli lähellä menettää pääsarjapaikkansa Ranskassa, mutta se menestyi kuitenkin viime kaudella paremmin oman maansa pääsarjassa kuin Palace, mikä oli Valioliigassa vasta 12:s. Palace voitti kuitenkin FA Cupin, minkä vuoksi se pääsi mukaan Euroopan ”kakkoskilpailuun”.
UEFA päätti kuitenkin rangaista huonommin sijoittunutta joukkuetta ja näin Lyon sai pitää paikkansa Eurooppa-liigassa.
Crystal Palace pelaa ensi kaudella Konferenssiliigaa ja sen tilalle Eurooppa-liigaan nousee Nottingham Forest.
The Guardianin mukaan Crystal Palace ei ole tyytyväinen UEFA:n päätökseen. Se aikoo valittaa päätöksestä urheilun vetoomustuomioistuimeen CAS:iin.






























