
Norsunluurannikko on lunastanut paikan jalkapallon Afrikan mestaruusturnauksen loppuotteluun. Norsunluurannikko kaatoi välierässä Kongon demokraattisen tasavallan lukemin 3-1 (1-2). Finaalipaikka on joukkueelle kautta aikain neljäs.
Norsunluurannikon maalitilin avasi 20. peliminuutilla Yaya Toure, joka latasi rangaistusalueenulkopuolelta hirmukudin yläriman alle. Kongon demokraattinen tasavaltanousi muutama minuutti myöhemmin tasoihin. Dieumerci Mbokanin pilkulta syntynyt maali jäi kuitenkin joukkueenainokaiseksi. Norsunluurannikon voittomaaliksi jäi lopulta Gervinhon 2-1 -osuma ensimmäisen puoliajanlopulla.
Toisen jakson alussa nähtiin erikoinen tilanne, kun Norsunluurannikon Serge Aurier lampsikentälle vasta siinä vaiheessa, kun peli oli ollut käynnissä jo minuutin verran. Loppulukemat3-1:een kaunisteli 68. minuutilla Wilfried Kanon.
Norsunluurannikon ainoa Afrikan mestaruus on vuodelta 1992. Finaalin häviävänä osapuolena heovat olleet 2006 ja 2012. Norsunluurannikon finaalivastustaja ratkotaan torstaina pelattavassatoisessa välierässä, jossa kohtaavat Ghana ja turnausta isännöivä Päiväntasaajan Guinea.