Argentiina odotti jalkapallon maailmanmestaruutta 36 vuotta, kunnes se sen viimein sai.
Tiistaina Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa järjestettiin mestaruusparaati, mutta se päättyi nololla tavalla.
Clarin-lehti uutisoi, että mestaruusparaati jouduttiin tiistaina keskeyttämään, kun paikalla syttyi täydellinen kaaos.
Lehden mukaan Argentiinan mestarijoukkueen pelaajia kuljetettiin helikoptereilla turvaan, sillä pelaajien turvallisuus oli vaarantunut.
Pelaajia kuskannut bussi ei enää päässyt jatkamaan matkaansa, sillä paikalle kerääntyneet ihmiset tukkivat sen reitin. Kannatajat olivat yrittäneet väkisin myös bussin kyytiin muun muassa hyppimällä sillalta sen päälle. Turvallisuussyistä koko paraati piti keskeyttää.
Lue myös: Hurja paljastus – Lionel Messi paljasti häkellyttävän suunnitelmansa jo ennen MM-kisoja

































