Nicolas Jacksonin siirto Bayern Müncheniin varmistui siirtoikkunan viime hetkillä. Lähellä oli, ettei siirto kariutunut.
Bayern ja Chelsea kävivät pitkin kesää neuvotteluja siirrosta. Lopulta osapuolet pääsivät lainasopimukseen, jossa Bayernilla on ostopakko.
Seurat olivat jo päässeet yhteisymmärrykseen siirron ehdoista, mutta Chelsea tuli epäilevämmäksi, kun Liam Delap loukkaantui. Se nosti sen lainahintaa 1,5 miljoonalla eurolla 16,5 miljoonaan.
Bayernin lompakko oli jo venytetty äärimmilleen, joten korotus oli lähellä kaataa koko kauppa. Jackson halusi niin paljon lähteä, että antoi siivun hänelle kuuluvasta osasta kattaakseen eron.
Näin siirto saatiin lopulta maaliin.






























