
Jalkapallon Italian Serie A:n kärkikastissa keikkuva Napoli oli kokea karvaan vierastappion torstaina. Fiorentina ja Napoli päätyivät vähintäänkin yleisöystävällisessä ottelussa tulokseen 3-3.
Federico Bernardeschi oli Fiorentinalle ottelun hahmo. Hän teki kaksi maalia ja vapautti loisteliaalla syötöllä Mauro Zaraten joukkueen kolmannen maalin tekoon.
Erikoisin sattumusten summa tapahtui tunnin jälkeen. Ensin Fiorentinan Nenad Tomovic möhli omassa päässä pallon Dries Mertensille, joka kävi tuikkaamassa vieraat 2-1-johtoon 68. minuutilla. Melkein heti avauspotkun jälkeen Bernardeschi pelasi itsensä laukaisupaikkaan ja tasoitti pelin Napoli-vahti Pepe Reinan suosiollisella avustuksella.
Fiorentina pystyi jo maistamaan voiton, mutta lisäajalla tuomittu rangaistuspotku toi tasoituksen. Rankkarin toimitti verkon perukoille Manolo Gabbiadini. Kaikki kilpailut mukaan lukien ottelu oli Napolille kymmenes peräkkäinen ilman tappiota.
Vielä iloisemmat maalijuhlat pidettiin Cagliari-Sassuolo-pelissä, jonka isännät voittivat 4-3. Diego Farias iski Cagliarin kaksi viimeistä maalia.
Juventus johtaa Serie A:ta nyt neljän pisteen erolla AS Romaan. Roma voitti torstaina kotonaan Chievon 3-1.