Koripallon EM-kisoissa nähtiin lauantaina suomalainen riemujuhla Susijengin voitettua EM-kisojen neljännesvälieräottelussa Serbian 92-86.

Voitto olisi jalkapallossa ollut verrattavissa siihen, että Suomi olisi voittanut EM-kisoissa Englannin tai Saksan. Susijengin saavutus lienee vuoden 2025 sykähdyttävin urheiluhetki ja lisää voi EM-kisoista olla vielä tulossa.

Susijengi toivotti Suomen jalkapallomaajoukkueelle Huuhkajille tsemppiä sunnuntain MM-karsintaotteluun Puolaa vastaan. Panoksena Suomella oli tässä ottelussa mahdollisuuksien säilyttäminen MM-jatkokarsintaan.

Susijengin tsemppi ei auttanut. Huuhkajat pelasi luvalla sanoen umpisurkean ottelun. Puola voitti maalein 3-1.

Ottelu oli suorastaan masentavaa katsottavaa. Onko suomalainen jalkapallo todellakin näin kaukana joukkueista, jotka tulevat taistelemaan EM-kisapaikasta tosissaan?

Viime kesänä Suomi voitti Puolan Helsingissä 2-1. Sen ottelun tulos perustui kuitenkin siihen, että Puolan joukkue oli sittemmin lähtöpassit saaneen valmentajansa takia sekaisin.

Urheiluun kuuluvat voitot ja tappiot. Suomen kansa saa äänestää vuoden sykähdyttävintä urheiluhetkeä. Herää kysymys, miksi ei voisi järjestää äänestystä myös vuoden masentavimmasta urheiluhetkestä?

Pettymyksiä muistellaan siinä missä menestyksiäkin. Suomalaiseen urheiluhistoriaan kuuluvat olennaisena osana Juha Miedon sadasosasekuntitappio, Martti Vainion dopingkäry, Lahden dopingskandaali, Ruotsin voitto Leijonista Torinon olympiafinaalissa ja jalkapallomaajoukkueen oma maali Unkaria vastaan.

Jacob Friis epäonnistui päävalmentajana Puola-ottelussa. Hän syytti sinänsä myös oikeutetusti pelaajiaan virheistä. Pahasti tunaroinut Matti Peltola oli kyllä väärässä paikassa, mutta Friis itse joukkueen valitsi.

Haasteena vain on, etteivät Suomen pelaajat tällä hetkellä ole riittävän hyviä. Joukkueen taso ei vain riitä MM-kisoihin, jonne pääsee Euroopasta 16 joukkuetta.

Nuorisomaajoukkueista on parempaa materiaalia tulossa. Näitä pelaajia kannattanee rohkeasti ottaa maajoukkueeseen sisään enemmän. On puhetta siitäkin, että teini-ikäisiä lupaavia pelaajia olisi tulossa lisääkin, joten toivoa ei kannata menettää.

Palloliitto pestasi Friisin, koska kovemman luokan valmentajaan ei ollut varaa. Friis on kehittyvä valmentaja, jolla pitäisi olla motivaatiota puskea itseään Suomen maajoukkueessa eteenpäin.

Tavoitteet ovat 2028 EM-kisoissa, joiden karsinnat pelataan 2027. Nyt mitataan, miten taitavasti Friis kykenee Suomen maajoukkuetta uusimaan.

Niin sanottuja kehäraakkeja kannattaa laittaa suosiolla sivuun ja laittaa nuoria kavereita kentälle jo 2025 ja 2026, vaikka kunnolla turpaan voisi tullakin.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)