Suomi saa tiistai-illan jalkapallon MM-karsintapeliin yllättävän edun, koska Puolan jalkapallossa kuohuu.

Puolan supertähti Robert Lewandowski päätti vetäytyä maajoukkueesta. Hän ilmoitti olevansa poissa niin kauan kuin Michael Probierz valmentaa Puolan maajoukkuetta.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Parhaillaan Helsingissä on kymmeniä puolalaistoimittajia totuutta metsästämässä. Ilmoilla on paljon huhuja.

Lewandowski suivaantui, koska menetti kapteenin asemansa Piotr Zielinskille. Väitetään, että osa pelaajista olisi halunnut Lewandowskin pois kapteenin tehtävistä saatuaan tästä tarpeekseen.

Kriisi ei voi olla vaikuttamatta Puolan joukkueen keskittymiseen. Eri asia sitten on, heikentääkö se Puolan joukkuetta niin paljon, että Suomella ottelussa olisi oikeasti jakoa.

Puolassa urheilumedia on ärhäkkää. Maan jalkapallomaajoukkue ei ole menestynyt arvoturnauksissa vuoden 1982 MM-pronssin jälkeen, ellei 2016 EM-kisojen puolivälieräpaikkaa lasketa.

Puolan päävalmentajat saavat Puolan mediassa kritiikkiä, tekivät he mitä tahansa. 2022 MM-kisoissa Qatarissa Puolan päävalmentajana toiminut Czeslaw Michniewicz oli melkoisena sylkykuppina, vaikka Puola MM-kisoissa ensi kertaa selviytyi alkulohkostaan jatkoon sitten Meksikon 1986 MM-kisojen.

Michniewiczia ruoskittiin lehdistötilaisuudessa, kun Puola hävisi alkulohkonsa päätösottelussa Argentiinalle 0-2. Tulos ei ollut yllätys ja tappiosta huolimatta Puola eteni jatkoon.

Puolan median mielestä Puola oli pelannut alkusarjassa huonosti. Michniewicz päättikin näpäyttää historiallisia joukkueita muistelleita toimittajia ja kysäisi kriittiseltä toimittajalta, katseliko tämä oikeasti Zbigniew Boniekia tai oliko tämä toimittaja edes syntynyt 1986, kun Puola MM-tasolla edellisen kerran oli edennyt jatkoon alkulohkostaan.

Michniewicz erosi tehtävistään MM-kisojen jälkeen. Sen jälkeen Puolalla on mennyt heikosti. EM-kisoissa 2024 Puolan taival päättyi alkulohkoon.

Probierzillekin vaaditaan potkuja. Jos Suomi tiistaina yltää tasapeliinkin, saanee hän varmasti potkut.

Kenties Probierz on kuitenkin paras Puolan päävalmentaja aikoihin. Hän on uskaltanut asettua Lewandowskia vastaan nähtyään supertähden haittatekijänä joukkuehengen kannalta.

Puolassa pelaajamateriaali on laajalla pohjalla. On mahdollista, että Puola voisi menestyä paremminkin ilman Lewandowskia, joka 34-vuotiaana on jo parhaat päivänsä nähnyt.

Puolan mediassa ei isoa kuvaa haluta kuitenkaan nähdä. Siellä etsitään syyllisiä ja lähes aina syytteet kohdistuvat valmentajaan.

Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)