Valioliiga-seura Nottingham Forestin managerin Nuno Espirito Santon tulevaisuus on vaakalaudalla, kertovat medialähteet.

Mediatietojen mukaan Santo on ajautunut nyt vakavan potku-uhan alle kulisseissa tapahtuneen ”vakavan kommunikaatiokatkoksen vuoksi”. Useiden raporttien mukaan Santo saattaa saada potkut jo ennen sunnuntain ottelua Crystal Palacea vastaan.

Forest oli viime kaudella Valioliigan piristysruiske. Joukkue oli pitkään kiinni jopa paikassa Mestarien liigaan, mutta putosi lopulta kuudenneksi.

Kuudes tila ylitti kuitenkin selvästi odotukset. Nyt viime viikkojen aikana tunnelma seurassa on kääntynyt nopeasti kuitenkin paljon synkemmäksi.

Santon mahdollisista potkuista kertoi ensin toimittaja Matteo Morento. Sittemmin myös Santo itse on myöntänyt, että savua ei synny ihan ilman tulta.

– Minulla oli aina todella hyvä suhde omistajaan. Viime kaudella olimme lähes päivittäin tekemisissä, Santo kertoi.

– Tällä kaudella tilanne ei ole ollut yhtä hyvä. Uskon kuitenkin aina, että vuoropuhelu ja mielipiteiden vaihto ovat tärkeitä, sillä oma huoleni liittyy joukkueeseen ja tulevaan kauteen. Mutta suhteemme on muuttunut, hän jatkoi.

– Olen teille rehellinen: en voi sanoa, että asiat olisivat samalla tavalla kuin ennen, koska eivät ole. Miksi näin on käynyt, sitä en tiedä.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)