Crystal Palacen Marc Guehi ehti ainakin teoriassa olemaan jo hetken aikaa Liverpoolin mies, mutta suuri kauppa kaatui aivan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä.

Guehi oli hyväksynyt jo Liverpoolin sopimustarjouksen ja myös seurat olivat päässeet sopuun siirrosta.

Huolestuttavia tietoja alkoi kuitenkin tulla myöhään maanantai-iltana. Silloin selvisi, ettei Palace ollut vieläkään vahvistanut siirtoa eli seura ei siis käytännössä ollut siirtänyt Guehin papereita Liverpoolille.

The Times kertoo nyt, että Crystal Palace oli kokenut myös itse siirtomarkkinoilla karun takaiskun, kun Igor Julion hankinta meni viime hetkillä pieleen.

Julio oli niin ikään jo lähes Palacen mies, mutta päätyikin vielä tiistaina sittenkin Palacen paikalliskilpailijan West Hamin mieheksi.

Oletettavasti tämä oli se hetki, kun Palace painoi jarrua myös Guehin kohdalla. Seura katsoi, ettei se ollut saanut topparille riittävän laadukasta korvaajaa ja päätti näin jättää jo sovitun siirron vahvistamatta.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)