
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue pelannee ensi kesänä EM-kisoissa Slovakiassa.
Tuskin Suomi voi kisapaikkaansa enää hävitä lähtiessään tiistaina Norjan Stavangerissa pelattavaan toiseen osaotteluun 1-5 -tappioasemasta. Jos Suomi kisoista vielä putoaa, voi sitä ehdottomasti pitää yhtenä Suomen urheiluhistorian kaikkien aikojen mahalaskuista.
Pikkuhuuhkajien menestystarinan taustalla on valmentaja Mika Lehkosuo, joka viime vuosikymmeneltä muistetaan HJK:n peräsimestä. Siellä hänen taipaleensa oli kaksijakoinen.
Vuonna 2014 Lehkosuo valmensi HJK:n Eurooppa-liigaan, johon silloin oli vaikeampi päästä kuin nykyään. HJK voitti Lehkosuon komennossa myös Suomen mestaruuden. Lehkosuota ylistettiin maasta taivaisiin.
Nopeasti Lehkosuon tähti laski. Vuosina 2015 ja 2016 HJK ei voittanut mestaruutta. 2017 ja 2018 HJK voitti mestaruuden, mutta ei menestynyt eurokentillä. Kauden 2019 HJK avasi surkeasti ja Lehkosuo sai viimein potkut.
HJK-pomo Aki Riihilahti sai kritiikkiä siitä, ettei antanut Lehkosuolle kenkää aiemmin. Lehkosuon komennossa HJK:n peli oli liian ennalta arvattavaa.
HJK:n jälkeen Lehkosuo valmensi Norjassa Kongsvingeriä, josta sai lähteä 18 pelin jälkeen, kun saldona oli vain 13 pistettä. Lehkosuon ura oli kuopassa.
Pikkuhuuhkajien päävalmentajana Lehkosuo aloitti 2023. Ja nyt hänen uransa on yllättäen jälleen nosteessa. Katsomossa laulettiin perjantaina ”Banan johdolla me mennään kisoihin”.
Teksti: Otto Palojärvi
Lue myös:Tampereella nähtiin jotain ihan uskomatonta – ”On nämä huikeita poikia”