Benfican nuori laituri Gianluca Prestianni on saanut yhden ottelun pelikiellon Real Madridia vastaan pelatun ottelun tapahtumien seurauksena, kertoo muun muassa BBC. Rangaistus liittyy tilanteeseen, jossa Real Madridin tähtihyökkääjä Vinicius Jr. syytti Prestiannia rasistisesta solvauksesta madridilaisten 1–0-vierasvoittoon päättyneessä kamppailussa.
Euroopan jalkapalloliitto Uefa määräsi Prestiannille yhden ottelun pelikiellon ehdollisena. BBC:n mukaan päätös voi kuitenkin olla vasta väliaikainen ja lisäseuraamuksia on mahdollista tulla tutkinnan valmistuttua. Uefan mukaan jo nyt koossa oleva näyttö riitti kurinpitotoimiin. Benfica on valittanut rangaistuksesta ja Prestianni on kiistänyt esitetyt syytökset.
Tilanne sai alkunsa Viniciuksen tekemän ottelun ainoan maalin jälkeen. Prestianni peitti suunsa paidanhelmallaan, mutta Vinicius ja useat hänen joukkuetoverinsa väittivät kuulleensa tämän käyttäneen sanaa ”mono”, joka tarkoittaa espanjaksi apinaa. Tapaus johti ottelun keskeytymiseen noin kymmenen minuutin ajaksi.
Ottelun päätuomarina toiminut Francois Letexier ei antanut tilanteesta varoitusta eikä punaista korttia. Keskiviikon seuraavasta kohtaamisesta Prestianni on kuitenkin todennäköisesti sivussa pelikiellon vuoksi, mikäli päätös pysyy voimassa valitusprosessista huolimatta.
































