Liverpool riehui kesän siirtoikkunassa todella isolla rahalla. Haaviin tarttui tulikuumia tähtiä, mutta myös rahaa paloi roppakaupalla.

Liverpool hankki kesän siirtoikkunassa kymmenen pelaajaa ja maksoi heistä ennätykselliset 416 miljoonaa puntaa, eli 481 miljoonaa euroa. Edellinen ennätys oli kesältä 2023, jolloin Chelsea pisti haisemaan 400 miljoonaa puntaa.

Pool oli valmis iskemään tänä kesänä tiskiin vielä noin 40 miljoonaa lisää, mutta toppari Marc Guehin siirtyminen Crystal Palacesta kariutui ikkunan kalkkiviivoilla.

Liverpool teki kuitenkin siirtoikkunan viimeisenä päivänä maanantaina Valioliigan ennätyksen hankkimalla ruotsalaishyökkääjä Aleksander Isakin 125 miljoonalla punnalla, mikä on euroissa 144,6 miljoonaa.

Liverpool oli maksanut sitä ennen Florian Wirtzistä 116 miljoonaa puntaa Bayer Leverkusenille, Hugo Ekitikesta 69 miljoonaa Eintracht Frankfurtille, Milos Kerkezista 45 miljoonaa Bournemouthille, Jeremie Frimpongista 35 miljoonaa Bayer Leverkusenille ja Giovanni Leonista 26 miljoonaa puntaa Parmalle.

Liverpool kirjasi toisaalta myös jättisumman, eli noin 262 miljoonaa puntaa myyntituloina.

Pool kuittasi Bayern Müncheniin siirtyneestä Luis Diazista 65,5 miljoonaa ja Al-Hilalin ostamasta Darwin Nunezista 46,2 miljoonaa puntaa. Bayer Leverkusen maksoi Jarell Quansahista 35 miljoonaa, Bournemouth Ben Doakista 25 miljoonaa, Brentford Caoimhin Kelleherista 18 miljoonaa ja Real Madrid Trent Alexander-Arnoldista 8,5 miljoonaa puntaa.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)